Selviytymisistä kasvutarinoiksi – kyllä tämä vielä kevääksi muuttuu!

Viimeisen vuoden aikana työelämä on kokenut ennennäkemättömän muutoksen, joka on suorastaan murtanut rakenteita uusiksi. Joillekin toimialoille tämä on tarkoittanut täyspysäytystä, mutta monille tämä on ollut sysäys uusiin toimintamalleihin ja opinpolulle, josta todennäköisesti jää hyväksi koettuja malleja käytäntöön myös tulevaisuudessa. Pakon edessä uusiin toimintamalleihin ei ole enää vastarintaa – ei ole, koska ei ole vaihtoehtoja. Täytyy luovia ja ottaa käyttöön niitä ratkaisuja, joita ehkä jo aiemmin on ajateltu, mutta joiden käyttöönottoon ei ole ollut tarpeeksi suurta syytä. Kun vanhat rakenteet romahtavat avautuu tilaisuus rakentaa kokonaan uutta.

Tämä on vaatinut itsensä johtamiskykyä ja näkökulmien keikautusta muutosvastarinnan haastamiseen. ”Uskallanko? Onnistunko? Mitäköhän tästä tulee?” epäilypilvet ovat luovuttaneet ilmatilaa takaisin aina kun uusi kokemus on antanut vanhalle uskomukselle uutta todistusaineistoa. ”Tämähän menikin alkujännityksestä huolimatta hyvin!” Pienenkin pintajännityksen kohtaaminen voimaannuttaa tutkimaan lisää.. Uudessa maastossa on itseään pitänyt ottaa kädestä ja määrätietoisesti viedä eteenpäin, vaikka sisäinen vastustaja olisi sanonut mitä. On se sitten käytännön tasolla tarkoittanut digiloikkaa verkkotyöskentelymoodiin tai moninaisempia suojaustoimia hygieniatason parantamiseksi. Tämä on tarkoittanut rutiinin ja rohkeuden vuoropeliä: hyviä arjen rutiineja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi sekä rohkeutta kohdata uusi tuntematon. Ennakoitavuutta ja varmuutta rakastavalle mielelle tämä aika on erityisen haastavaa, koska kukaan ei osaa sanoa varmaksi milloin erikoisolot päättyvät ja milloin voimme palata takaisin normaaliin.. no jos ei vanhaan normaaliin niin sitten uuteen normaaliin – normaalimpaan kuitenkin!

Proaktiivinen muutoksentekijä

Todennäköistä on, että joudumme vielä pitkään sietämään asioiden epävarmuutta ja monimutkaisuutta. Se on osa uutta normaalia, johon meitä koko viime vuosi on kasvattanut. Kukaan ei tiedä tarkalleen milloin ja miten tilanne alkaa laajassa mittakaavassa helpottaa, mutta valonpilkahduksia horisontissa onneksi siintää. Ja kuten yleensä ennen läpimurtoa tapahtuu notkahdus, kulminaatiopiste, jonka vielä pitää tapahtua ennen kuin tilanne helpottuu. Kärsivällisyyttämme on totisesti koeteltu.  Kaiken tämän keskellä on kuitenkin nähty selviytymistarinoita niin pieniä kuin suuria, jotka ovat syntyneet ratkaisukeskeisyydestä. Selviytymistarinat ovat jalostuneet kasvutarinoiksi, kun muutosta on tehty oman itsensä suhteen proaktiivisesti.

Miltä kasvutarinat sitten ovat näyttäneet? Kasvutarinat ovat moninaisia. Havahtumisia, arvojen kirkastumisia, suunnan muutoksia, ei tätä vaan tätä, päätöksiä, rohkeita avauksia. Rohkeat avaukset ovat tarkoittaneet esim. avointa mieltä työpaikkojen suhteen; miksi en voisi kokeilla jotain aivan muuta? Kuten oulunsalolainen hierojayrittäjä, joka siirtyi viime keväänä rakennuspuolelle betonityöntekijäksi. Työpaikoilla käyneen hierojan toimintaedellytykset heikkenivät dramaattisesti, joten vaihtoehtoja oli mietittävä. Kun tekijällä itsellään ei ollut kynnystä lähteä kokeilemaan uutta, kiinnostava vaihtoehto löytyi. Pandemian aiheuttaman ”työkokeilun” jälkeen hän ei pidä ollenkaan mahdottomana, etteikö jatkossakin voisi tehdä päätyön ohessa jotakin muuta. Pakkopysäytyksen kokemana on tehty myös erilaisia päätöksiä,  joita aiotaan pitää yllä myös tilanteen normalisoituessa.

Kasvavilla toimialoilla, joissa asiantuntijoista on suurta kysyntää, työpaikkojen vaihto ollut viime vuonna yllättävänkin kiivastahtista. Se on voinut tarkoittaa jopa kahtakin työpaikan vaihtoa viime vuoden aikana. Myös moni pitkään samassa työpaikassa ollut on etätyöaikana intoutunut hyppäämään uuteen. Kun se viimeisin liima (työkaverit) ovat etäällä, alkaa omaa kokonaistilannettakin arvioimaan tarkemmin. Olenko edelleen tämän jutun takana? Mitä työni minulle antaa? Olisiko osaamiseni paremmin käytössä jossain muualla? Etätyömoodi ei sinällään löysytä sitoutumista, koska monet ovat kotona löytäneet jopa paremmat mahdollisuudet työrauhaan ja keskittymiseen, mutta se tuo jo ennestään toimimattomat asiat vahvemmin esille.

Pandemia-aika on toiminut vahvasti myös arvojen kirkastajana. Merkityksellisyyden johdattamana monet tekevät nyt erilaisia ratkaisuja, kun aiemmin olisivat uskaltaneet. Uskalletaan luopua jostakin mikä ei enää tunnu itselleen tärkeältä ja mennä kohti uutta, jonka tekemisen taakse itse kokee linjautuvansa paremmin. Pakkopysäys on pistänyt pysähtymään ja kohtaamaan itseä. Ja kohtaamisen kautta syntyvät vahvimmat päätökset – ei enää tätä vaan tätä.

Keksi itsesi uudelleen

Kaikenlaiset kokeilut synnyttävät uutta ajattelua; on se sitten uuden työn, harrastuksen tai minkä tahansa itseään kiinnostavan asian suhteen. Itsestään saa monimuotoisemman kuvan ja jo se pelkästään lisää turvan tunnetta näinä keikkuvina aikoina. Mihin kaikkeen minusta vielä onkaan! Muuttunut maailma tarjoaa nyt yhä moninaisempia mahdollisuuksia toimia, joten se haastaa tunnistamaan oman osaamistaan ja sitä miten sitä voisi hyödyntää uudella tavalla uusissa paikoissa. Millaisia mahdollisuuksia kyvyilleni ja osaamiselleni olisi tarjolla?

Millainen yhdistelmiä osaamiseni ja kokemusteni kokonaispaletista voisi rakentua ja millaista osaamista vielä tarvitsisin? Tarvitaan tutkivaa mieltä, että tietää mitä mahdollisuuksia maailma tarjoaa, itsetuntemusta, jotta tietää mikä itseä kiinnostaa ja kasvun asennetta, jotta uudelle olisi avoin.

Kasvun suunta ei ole sarja täydellisiä siirtoja vaan epämääräisiä kokeiluja, epäonnistumisia, tiesulkuja, suunnan muutoksia: ne ovat esteitä tiellä ja niiden ylittämisiä. Oletko tunnistanut millaista muutosta tämä aika on sinua kutsunut tekemään?

5.3.2021 | Helga Visuri